Tänä aamuna rukoukseni aikana enkeli toi minut katedraalin kappeliin. Seisoinme Siunattujen Marian, kristittyjen avun, patsaan vieressä, kun kahden nuoren miehen tuomana toinen Maria-patsas tuli sisään, valkoista ja vaaleansinistä sekä harmaa väriä.
Kaksi miestä kysyi papilta: “Mihin haluat meidän asettaa tämän patsaan?”
Papisto vastasi karkeasti: “Ei missään! Emme tarvitse toista patsasta. Meillä on jo yksi.”
Kun kääntyin vasemmalle, Siunattu Äiti, pitäen Vauva Jeesusta, ilmestyi yllättävästi Enkelin ja minun vierellemme. Hän käytti viininpunaisen väristä tunikkaa ja kauniita, läpinäkyvää huivia, joka oli koristeltu hienoilla vaaleanpunaisten ruusujen tekstuurilla. Me kaikki seisoin patsaan Siunattua Neitsyt Maria Kristittyjen avun vieressä.
Siunattu Äiti itki, kun hän sanoi: “Tyttöni Valentina, minua ei haluta tässä kirkossa. Tule lähemmäs minuun ja lohduta minut. Olen niin surullinen, ja poikani Jeesuskin. Kerro lapsilleni rukouksille tämän kirkon — niukasti kunnioitusta he antavat minulle ja vähän arvoa. Kun se lähestyy joulua, pitäisi tämä olla iloisin aika vuodesta, mutta minun ja poikani me olemme hyvin surullisia tähän kirkkoon.”
Minä itkin kuunnellessani Siunaattua Äitiä ja tunsi hänen syvää suruaan. Halasin häntä yrittäen lohduttaa hänet. Jopa huivinsa putosi hieman kasvoilleen, ja minä siirsi sen takaisin herkästi. Vauva Jeesus oli hyvin levoton ja surullinen.